Laki Evankeliumi

käsky lupaus

vaatimus lahja

synti armo

kuolema elämä

helvetti taivas

teot lahja

pakko vapaus

Mooses Kristus

elämä oppi

rakkaus usko

aktiivinen passiivinen

tekeminen vastaanottaminen

vanha ihminen uusi ihminen

liha henki

murhe ilo

TIIVISTELMÄ

Niin kuin aito usko Jumalaan näkyy aina rakkautena lähimmäisiin, samoin laki ja evankeliumikin kuuluvat yhteen. Laki saa aikaan katumuksen, pelon ja vihan pyhää Jumalaa kohtaan. Näin lain sanasta tulee tietoisuus synnistä eli synnintunto. Evankeliumi saa aikaan lohdutuksen, rakkauden ja ilon siitä että ihminen on pelastettu.

Koska ihmisessä on sekä turmeltunut syntinen luonto että Jumalan Pyhän Henki, niin ihminen on kummankin, lain ja evankeliumin, työn alainen ja vaikutuksen kohde koko ajan, enemmän tai vähemmän, aina kuolemaansa asti. Laki ja evankeliumi ovat toistensa vastakohdat monesta näkökulmasta.

3. Lain ja evankeliumin erottaminen

Hengellisen elämämme terveys riippuu siitä, että me käytämme sekä lakia että evankeliumia oikein. Tämä tarkoittaa sitä, että mitä tulee iankaikkiseen pelastukseen, niin se on kiinni vain evankeliumista. Mitä se tarkoittaa? Lain mukaan taivaaseen pääsevät vain hyvät ja onnistuneet ihmiset, täydelliset.

Evankeliumin mukaan taivaaseen pääsevät ne joiden synnit on anteeksiannettu. Silloin ei ole kysymys ensisijaisesti siitä, onko ihminen hyvä vai paha hengellisesti tai moraalisesti, vaan ratkaisevaa on yksinomaan luottamus Kristuksen pelastustekoon kaikesta omasta syntisyydestä huolimatta.

Tässä luottamuksessa eli uskossa läsnä oleva Pyhä Henki vaikuttaa halua tehdä hyvää epäitsekkäästi, vaikka ihminen ei sitä usein erotakaan kokemusmaailmassaan. Laki ja evankeliumi, vaatimus ja lahja, eli usko ja moraali tulee erottaa toisistaan seuraavasti.

"Tätä on meidän teologiamme: me opetamme erottamaan tarkoin nämä kaksi vanhurskautta, aktiivisen ja passiivisen, jottei sekoitettaisi toisiinsa moraalia ja uskoa, tekoja ja armoa, kansalaiskuntoa ja jumalasuhdetta. Kumpikin on välttämätön asia, mutta kummankin on pysyttävä rajojensa sisällä. Kristillinen vanhurskaus on uuden ihmisen asia, mutta lain vanhurskautta vaaditaan vanhalta ihmiseltä, joka on syntyisin lihasta ja verestä."[9]

Luther opettaa siis erottamaan armon ja moraalin tarkasti toisistaan, vaikka ne kuuluvatkin yhteen pelastuskysymyksen ulkopuolella. Näin ollen laki ei vaikuta mitenkään vanhurskauttamiseen, täytettiinpä sitä tai ei.[10]

Armo ja uusi ihminen (eli Kristus meissä vaikutuksineen) ovat yhtä, kun laki kuuluu vanhaan ihmiseen eli lihaan. Sitä se saa lannistaa ja pitää aisoissa. Liha on niin kuin villi tiikeri ja laki on häkki joka laitetaan ympäröimään muuten pahojaan tekevää tiikeriä. Näin tiikeri saadaan pysymään aisoissa ulkonaisesti.

Sisäisesti luonnoltaan niin tiikeri kuin ihminen lihana on edelleen mitä on. Mutta kymmenen käskyn mukaan kilvoittelu on hyväksi niin itseä kuin toisia kohtaankin.Evankeliumin paikka on erityisesti ihmisen ymmärryksessä ja omassatunnossa.

Siellä ei saa olla mitään epäilystä siitä kuuluuko pelastus myös minulle – omassatunnossa tulee vallita Jumalan syyllisyydet ja synnit poistava evankeliumi. Laki on eristettävä omastatunnosta mahdollisimman kauaksi heti kun se on näyttänyt synnin. Usko vahvistuu sitä mukaa, kun ihminen vahvistuu Jumalan evankeliumiin luottamisessa.

Tämä tapahtuu kuulemalla ja lukemalla evankeliumin lupauksista ja hyväksymällä ne luottavaisesti omalle sydämelleen. Kasteen, ehtoollisen ja ripin armonlupaukset kuuluvat samaan uskoa vahvistavaan sarjaan. Otan vielä toisen sitaatin, josta näkyy kuinka Luther opettaa erottamaan lain ja evankeliumin toisistaan.

"Jos joku on kunnolla oppinut erottamaan evankeliumin laista, kiittäköön siitä Jumalaa ja tietäköön olevansa teologi. Ollessani keskellä koetusta minä en sitä vielä osaa niin hyvin kuin tulisi. Nuo kaksi sinun on erotettava toisistaan niin kauas, että panet evankeliumin taivaaseen ja lain maahan, nimität evankeliumin vanhurskautta taivaalliseksi ja Jumalalliseksi, mutta lain vanhurskautta maalliseksi ja ihmiselle ominaiseksi."

"Erota evankeliumin vanhurskaus lain vanhurskaudesta yhtä selvästi kuin Jumala on erottanut taivaan maasta, valon pimeästä ja päivän yöstä. Toinen on valoa ja päivää, toinen pimeyttä ja yötä. Kunpa osaisimme erottaa ne vieläkin kauemmaksi toisistaan! Kun siis ovat kyseessä usko, taivaallinen vanhurskaus ja omatunto, suljettakoon laki ulos ja jätettäköön maahan."[11]

Tästä lainauksesta näkyy selvästi uskonpuhdistajan opetus lain ja evankeliumin vastakkaisuudesta Raamatun ja uskonelämän kannalta. Ne tulee erottaa toisistaan mahdollisimman kauaksi, etteivät ne sekoittuisi keskenään. Siitä seuraisi vain harmia, jopa tuhoa.

Laki ja evankeliumi tulee tarkasti erottaa toisistaan paitsi käsitteellisesti ja sisällöllisesti, niin myös arkipäivän uskonkilvoituksessa. Kun on kysymyksessä pelastuksen asia eli vanhurskauttamisen uskonkohta niin silloin laista ja sen vaatimuksista ei tule tietää mitään. Ainoastaan evankeliumin lahjalla on silloin merkitystä.

"Me myönnämme, että opetusta on annettava myös hyvistä teoista ja rakkaudesta. Mutta sitä on tehtävä oikeaan aikaan ja oikeassa kohdassa, nimittäin silloin kun on puhe teoista, ilman kytköstä tähän pääuskonkohtaan. Tässä kysymys kuuluu näin: Millä meidät vanhurskautetaan? Kuinka saamme ikuisen elämän? – Me vastaamme yhdessä Paavalin kanssa: meidät julistetaan vanhurskaiksi yksinomaan uskosta Kristukseen, ei lain tekojen tai rakkauden perusteella. Se ei merkitse sitä, että hylkäisimme lain ja teot, mistä vastustajat meitä syyttävät. Me vain emme suostu poikkeamaan pääkysymyksestä, vaikka Saatana pyrkii siihen. Kun nyt olemme käsittelemässä vanhurskaut-tamisen opinkohtaa, me hylkäämme ja tuomitsemme teot, sillä tähän opinkohtaan ei ollenkaan kuulu hyvien tekojen käsitteleminen. Tätä puhuessamme me tyystin katkaisemme kaikki yhteydet lakeihin ja lain vaatimiin tekoihin."[12]

Vaikka on totta, että kristinuskoon kuuluu opetus hyvästä elämästä ja sen mukaisista teoista, niin Luterilaisen opin mukaan niistä puhuminen ja opettaminen ei kuulu asiaan silloin kun käsitellään sitä miten ihminen pelastuu. Hyvin tekojen ja korkean moraalin vaatiminen täytyy Lutherin mukaan eristää ja poistaa vanhurskauttamisen eli Jumalalle kelvolliseksi tulemisen uskonkohdasta mahdollisimman kauaksi.

Muuten lakia sekoitetaan evankeliumiin, josta taas seuraa se että kummankin tosiasiallinen merkitys vääristyy. Silloin myös ihminen joutuu joko epätoivoon syntiensä vuoksi, koska evankeliumia kavennetaan eikä reaalisesti syntinen enää yllä siihen. Evankeliumista on tullut lainomaista.

Väärän opin ja uskon keskeinen tuntomerkki onkin Lutherin Vähän katekismuksen mukaan juuri se, että väärä usko ei vapauta omaatuntoa teoista ja ajaa omantunnon epätoivoon.[13]

Toinen vaihtoehto on, että ihminen tulee jumalasuhteessaan tekopyhäksi, koska lakia lievennetään ja ihminen luulee että hän voi pitää Jumalan käskyt. Näin hän luulee pelastuvansa sekä uskon että tekojen yhteisvaikutuksesta. Vahva Kristukseen eli evankeliumiin luottaminen antaa rohkeuden kohdata lain elämän ohjeet ja synnin paljastamiset avoimesti.

Pelastus ei ole kiinni lain vaatimusten täyttämisestä. Siksi ihminen on vapaa noudattamaan lakia hyvällä omallatunnolla ja evankeliumin luomasta vapaasta halusta. Tämä onkin puhtaasta armon evankeliumista luonnollisesti seuraava asia: ihminen haluaa tehdä Jumalan tahdon elämässään - toisinaan joko nopeammin tai hitaammin ja toisinaan enemmän tai vähemmän – mutta yleensä kasvavassa määrin.

TIIVISTELMÄ

Laki ja evankeliumi erotetaan toisistaan oikein kun ymmärretään, että laki kuuluu moraalin eli tekojen alueelle ihmisten ja Jumalan edessä, eikä sen täyttäminen tai täyttämättä jättäminen pelasta tai kadota uskovaa. Laki syyttää myös hengellisesti, muttei anna voimaa uskoon.

Evankeliumin tehtävä taas on aivan toinen. Evankeliumi pelastaa, eikä opeta moraalia ja ihmisen hyviä tekoja. Laki vain vaatii ja evankeliumi vain antaa ilmaiseksi.

4. Lakia ja evankeliumia ei saa sekoittaa eikä irrottaa toisistaan

Edellisessä kappaleessa kuvasin lyhyesti lain ja evankeliumin oikeassa ymmärtämisessä välttämätöntä erottamisen tekemistä niiden tehtävien välille. Tässä kappaleessa tätä erottamista jatketaan tuomalla esiin kaksi klassista isoa virhettä lain ja evankeliumin ymmärtämisessä. ensimmäinen on lain ja evankeliumin toisiinsa sekoittaminen (lat. confusio).

Tämä virhe tapahtuu silloin kun lain alueeseen ja tehtävään tuodaan evankeliumia tai jos evankeliumin alueeseen ja tehtävään tuodaan lakia.[14] Tyypillinen käytännön esimerkki on seuraava. Kristitty on huolissaan siitä onko hän tarpeeksi hyvä moraaliselta elämältään kristityksi. Hän miettii omaa elämäänsä ja toteaa eläneensä Jumalan tahdon vastaisesti.

Nyt hän alkaa epäillä pelastaako Kristus hänenlaistaan uskonelämässään epäonnistu-nutta.Näin hän sekoittaa moraalisen ja hengellisen heikkoutensa pelastuskysymykseen, joka on yksin evankeliumin lupausten varassa – ei ihmisen moraalisen kunnollisuuden tai kunnottomuuden.

Tämä on lain ja evankeliumin vaarallista sekoittamista tavalla, jossa molempia lievennetään vastoin totuutta.Lain vaatimukset ovat niin karuja ja ehdottomia kuin ne ovat ja niiden on annettava paljastaa ihmisen synti jopa pohjaan saakka. Lakia ei saa lieventää sen vuoksi, ettei pysty täyttämään sitä.

Mutta ei myöskään evankeliumin ehdotonta armoa saa lieventää hitustakaan sen vuoksi, että ihmisen on vaikea ymmärtää ja hyväksyä radikaalia armoa reaalisesti ei nimellisesti syntisiä kohtaan. Muuten evankeliumi menetetään ja ihminen joutuu epätoivoon.

Luther korostaa voimakkaasti, että lain ja evankeliumin oikea suhde ja siten niiden sekoittamisen välttäminen tulee päteä, ei vain kirjoitetussa tekstissä, vaan erityisesti käytännössä, kun evankeliumin lohdutusta sovelletaan.[15] Lakia ja evankeliumia ei saa siis sekoittaa toisiinsa vaan ne pitää erottaa toisistaan.

Toinen kohtalokas virhe tapahtuu jos laki ja evankeliumi irrotetaan (lat. separatio) toisistaan repäisemällä ne kokonaan irti toistensa yhteydestä. Silloin kristillinen elämä häiriintyy pahasti, koska jumalasuhde ja lähimmäissuhde, usko (jumalasuhde) ja rakkaus (lähimmäissuhde), eivät saa olla molemmat yhdessä.

Kristillisyyteen kuuluu aina kymmenen käskyn ja kultaisen säännön mukainen opetus ja elämä. - siis evankeliumin motivoima rakkaus konkreettisiin lähipiirin ihmisiin.Kristillisen etiikan tarkempi sisältö on hyvin kuvattuna esimerkiksi Katekismuksen kymmenen käskyn selityksissä.

Toinen seuraus lain ja evankeliumin toisistaan irrottamisesta ja eristämisestä on se, että silloin sekä evankeliumin julistus ja jokapäiväisen katumuksen ja uskon tarkoitus häiriintyy. Tämä johtuu siitä, että ennen kuin ihminen turvautuu Kristukseen pelastajanaan, niin hänen täytyy olla syntinen, ainakin käsittää tehneensä jonkun pahan teon.

Kristuksen evankeliumi on syntisiä ja sairaita – ei hengellisesti ja moraalisesti pyhiä ja terveitä varten, ja vain nämä ovat siitä todellisesti kiinnostuneita.Pikkulapsen uskontodellisuus jää tässä käsittelemättä.

Jokapäiväinen paluu kasteessa saatuun armolupaukseen häiriintyy myös pahasti jos ei käytetä sekä laki että evankeliumia yhdessä eli tulla syntisiksi ja armahdetuiksi, vaan ne irrotetaan ja eristetään totaalisesti toisistaan. Lain ja evankeliumin yhteyteen ja erottamiseen sekä sekoittamisen ja irrottamisen välttämiseen perustuu myös klassinen Lutherin opetus, että kristitty on samaan aikaan sekä vanhurskas että syntinen.[16]

Edellinen hän on tarkasteltaessa yhteydessä Kristuksen lahjoittamaan vanhurskauteen ja jälkimmäinen hän on tarkasteltaessa ilman Kristuksen vanhurskautta.

TIIVISTELMÄ

Laki ja evankeliumi sekoitetaan jos lakia lievennetään tekemällä siitä siten jotain evankeliuminomaista, jonka avulla voidaan pelastua. Kohtalokas sekoittaminen tapahtuu myös jos evankeliumia lievennetään ja siten tehdään siitä jotain lainomaista.

Silloin omattunnot ajetaan epätoivoon ja Kristus syrjäytetään Mooseksen jyrätessä. Lakia ja evankeliumia ei tule irrottaa toisistaan, jolloin hengellisellä ja moraalisella eli uskolla ja teoilla ei ole mitään yhteyttä toisiinsa. Pelastusasiaan ei kuitenkaan kuulu moraalisen kuntoisuuden aste, sillä pelastus on yksin armosta eikä armosta ja moraalista.

Lain tehtävä on kuitenkin näyttää moraalinen ja hengellinen synti, johon evankeliumi on riemullinen ja riittävä vastaus. Samoin irrotettaessa laki ja evankeliumia kokonaan toisistaan jokapäiväinen katumuksessa ja tuoreessa armossa eläminen häiriintyy.[17]

5. Käytännön sovelluksia

Tässä kappaleessa tulen soveltamaan luterilaista oppia laista ja evankeliumista neljään esimerkkitapaukseen. Koska kristillisyys ei ole teoriaa vaan käytäntöä, on myös lain ja evankeliumin oppi tarkoitettu käytettäväksi ja sovellettavaksi elämän arkeen. Lutherin mukaan oikea opettaja paljastuukin vasta käytännön sovelluksissa.

1. Esimerkki: katumaton nykyihminen

Nykyihminen X, joka ajattelee että kyllä Jumala hänet hyväksyy, koska hän ei ole tehnyt mitään erityisen pahoja tekoja elämässään ja on pyrkinyt olemaan avuksi muille ihmisille voimiensa mukaan.Hän ajattelee, että Jeesus oli viisas opettaja, muttei kuitenkaan ymmärrä puhetta katumuksesta ja synnintunnosta Jumalan edessä. Tässä tapauksessa lain ja evankeliumin oppia sovellettaessa joudutaan toteamaan seuraavaa.

Jumalan laki ei ole vielä osunut nykyihminen X:n omaantuntoon niin että hän pelästyisi ja katuisi tekojaan Jumalan edessä.Tämän vuoksi hän pitää Jeesusta Kristustakin vain viisaana opettajana eikä Vapahtajanaan.

Johtopäätös: nykyihminen X ei ole uskova ja on siksi Jumalan tuomion alla ja matkalla helvettiin. Suositus: hänen on saatava kuulla sekä lakia että evankeliumia, jotta katumus ja usko syntyvät.

2. Esimerkki: menneisyytensä synneistä ahdistunut uskova

Tämä henkilö on musertunut monien menneisyytensä pahojen tekojen tähden ja pelkää että riittääkö hänen uskonsa Jumalan armoon Kristuksessa pelastamaan hänet. Lain ja evankeliumin oppia sovellettaessa havaitaan, että laki on saanut aikaan synnintuntoa ja evankeliumi uskoa armoon.

Evankeliumi tuhottaisiin jos siihen sekoitettaisiin lakia vaatimalla, että henkilö hoitaisi menneisyytensä kuntoon ennen kuin voi olla varma Jumalan armosta kohdallaan. Laki ja evankeliumi erotetaan toisistaan oikein. kun opetetaan että vaikka hän ei koskaan tekisi mitään menneisyytensä korjaamiseksi, niin hän pelastuu aivan varmasti siitä huolimatta.

Johtopäätös: Henkilö on pelastettu, koska hän uskoo syntisten Vapahtajaan omalla kohdallaan. Uskon vierellä voi olla pelkoa siitä riittääkö pelkkä usko Kristukseen pelastukseen, mutta koska pelon ohella on olemassa aito uskon kipinä niin se jo riittää, koska uskon määrä ei ole ratkaiseva, vaan sen kohde eli Kristus. Lisäksi menneisyyden tai nykyisyyden pahoilla teoilla ei ole mitään mahtia kadottaa uskovaa.

Suositus: Häntä tulee opettaa ymmärtämään, että vaikka hän on langennut raskaasti ja lankeaa vieläkin, niin Jumalan armo ei kuitenkaan lankea, vaan peittää kaikki synnit.[18]Uskonpuhdistaja opettaa tiukasti, että ihminen pilkkaa Jumalaa, jos yrittää ansaita armon sitä ennen tehdyllä hyvillä teoilla.[19] Armo on armoa, siihen eivät ihmisen teot kuulu ollenkaan.

3. Esimerkki: naispappeusko pelastuskysymys?

Tietyissä luterilaisissa piireissä on henkilöitä, jotka opettavat että naispappeus on väärin. Itse olen sekä Raamatun että luterilaisen opin ja tunnustuksen perusteella tullut toiseen käsitykseen. Pelastumisen kannalta katsoen, on samantekevää mikä on oikea näkemys. Naispappeus ei voi raamatullis-luterilaisessa uskonkäsityksessä olla pelastuskysymys merkityksessä, että sen kannattaminen kadottaa ihmisen tai torjuminen pelastaa.

Pelkästään luterilaisten tunnustuskirjojen yleinen opetus jo kumoaa sen. Samaa mieltä on myös uskonpuhdistaja Luther.

"Meidän ei kannata pohtia kysymystä vanhurskauttaako seremonialaki vai moraalilaki, vaan moiset kysymykset on suoralta kädeltä torjuttava: ”Kristuksessa Jeesuksessa ei merkitse mitään ympärileikkaus eikä esinahka.” Ovatko lait siis pahoja? Eivät ollenkaan, hyviähän ne ovat ja hyödyllisiä, mutta omalla kohdallaan ja paikallaan. Ne kuuluvat ulkoiseen yhteiskunnalliseen elämään, joka ei suju ilman lakeja. Kirkoissakin me noudatamme tiettyjä menoja ja lakeja; vaikkei se edistä vanhurskauttamista, se ylläpitää kuitenkin hyvää järjestystä. Me noudatamme niitä esimerkin, rauhan ja sovun vuoksi, kuten Paavali kehottaa: ”Kaiken on vain tapahduttava arvokkaasti ja hyvässä järjestyksessä”, 1. Kor. 14:40. Mutta jos lait otetaan esiin ja niiden noudattamista vaaditaan siinä mielessä, että niiden noudattaminen vanhurskauttaa ja noudattamatta jättäminen kadottaa, silloin ne on kumottava ja tuhottava, jottei Kristus menettäisi virkaansa ja kunniaansa."[20]

Luther opettaa, että kirkossa noudatettavat lait on ”kumottava ja tuhottava” jos ne yhdistetään pelastuskysymykseen. Näin tämä yksi lainaus murskaa kaikki puheet siitä, että naispappeus olisi pelastuskysymys ja että siihen väärin suhtautuva joutuisi hengelliseen vaaraan.

Päinvastoin. Lutherin kannasta seuraa, että vaikka henkilö vaatii oikeaa kantaa noudatettavaksi pelastuksen uhalla, kumpi se sitten onkin, niin hän sekoittaa lakia evankeliumiin ja tuhoaa kirkon helmen ja tärkeimmän opin: jumalattoman vanhurskauttamisen uskonkohdan.Tällainen ihminen on uskossaan joutunut vaaraan, koska evankeliumi hämärtyy.

Lisäksi jos hän onkin näkemyksessään lopulta väärässä niin se tarkoittaa sitä, että hän on taistellut turhaan Jumalaa vastaan. Tästä seuraisi hänen oman takakireän pelastusoppinsa kannalta se, että hän oikeastaan joutuisi loogisella välttämättömyydellä tuomitsemaan itsensä. Tämän vuoksi tällaisen henkilö kannattaisikin vakavasti miettiä vakaumuksensa perusteita ja siitä vedettyjä johtopäätöksiä uudestaan.

Jos joku väittäisi edellä sanotun jälkeenkin, ettei pastorin virkaa voi pitää lakina, niin vastaan seuraavasti. Ei virka olekaan lakia silloin, kun se suorittaa tehtäväänsä eli julistaa evankeliumia.Mutta viranhaltijan sukupuoli kuuluu lakiin erityisesti vanhurskauttamisopin kannalta, koska oletettukaan ”oikea” sukupuoli ei lisäisi mitään ”väärän” sukupuolen suorittamaan evankeliumin ja sakramenttien jakamiseen.

Luther lausuu: "Kaikki mikä ei ole Pyhää Henkeä eli uskon saarnaa, on pelkkää lakia; onhan nyt kyse vanhurskauttamisesta."[21] Miessukupuoli ei käsittääkseni ole aivan sama asia kuin Pyhä Henki – onkohan joko eri mieltä? Laki tulee siis erottaa evankeliumista selkeästi.

Lisäksi saattaa olla, että naisen oikeutettu toimiminen pastorina on Jeesuksen ja Paavalin opetuksista nouseva näkemys. Tunnustuskirjojen kannalta se voidaan ehkä ymmärrettävä kirkkojärjestykseen kuuluvaksi samantekeväksi asiaksi[22] (lat. adiafora), joka voidaan toteuttaa tai olla toteuttamatta seurakunnan tarpeen mukaan, yhteiskunnallinen tilanne huomioiden, ettei aiheuteta pahennusta.[23]

Huom. Lisäys v. 2016: Edellisen kappaleen tarkoitus on lyhyesti pohtia onko naispappeus raamatullinen tai tunnustuksen mukainen asia. Oma kantani on asian suhteen prosessissa eli en yksinkertaisesti tiedä. Kuitenkin teen pappina yhteistyötä naispappien kanssa, koska naispappeus ja messuyhteistyö ovat minusta eri asioita.

Paljon muutakin voisi tästä teemasta todeta ja perustella, mutta tämä riittäköön tässä. Johtopäätös: Suhtautuminen naispappeuteen tai muuhun vastaavaan ei-välttämättömään asiaan, ei liity pelastukseen. Jos joku vaatii tiettyä suhtautumista pelastuksen uhalla, niin häntä on vastustettava, eikä periksi saa antaa.

Silloin on kysy koko kristinuskon sydämestä – nimittäin vanhurskauttamis- eli pelastusopin puhtaudesta ja Kristuksen kunniasta. Suositus: kristitty voi pyrkiä muodostamaan kantaansa naisten pastorin virkaan tutkimalla asiaa tai sitten jättää koko asian sikseen ja keskittyä johonkin evankeliumin kannalta olennaisempaan teemaan.

4. Esimerkki: moraalittomasti elävä uskova

Tämä henkilö tiedostaa olevansa syntinen Pyhän Jumalan kasvojen edessä ja luottaa Kristuksen lunastustyön riittävyyteen omalla kohdallaan. Hänellä on kuitenkin pahoja tapoja, kuten hän kiroilee, jättää laskujaan maksamatta, on alkoholisoitunut ja on vielä kiinni huumeissa.Hän onkin tullut uskoon vasta vähän aikaa sitten. Henkilö myöntää sen, ettei hän elä niin kuin olisi elettävä.

Esimerkiksi huumeista hän haluaisi eroon, muttei ole onnistunut siinä. Mieli on masentunut ja entinen kaveriporukka on taas tullut läheisemmäksi. Hän on huolestunut siitä, että pelastuuko hän narkkarinakin.

Tämä lain ja evankeliumin käytännön sovellus vaatii poikkeuksellista hengellistä ymmärrystä ja siksi moni sekoittaakin tällaisessa tapauksessa lakia evankeliumiin ja ajaa lähimmäisensä epätoivoon, ehkä lopulta itsemurhaan. Mutta oikea oppi on selvä, laki erotetaan pelastuskysymyksen ollessa kyseessä niin kauaksi evankeliumista kuin taivas on maasta ja todetaan, että Kristuksen armo peittää kaikki jäljellä olevat synnit.[24]

Kaikki.Saattaa olla, että juuri Jumalan edellytyksetön ja pyyteetön armo antaa tälle uskovalle myöhemmin voimaa päästä irti huumeista ja elää muutenkin niin kuin kristityn tulisi elää, kuten kirjeessä Tiitukselle (Toinen luku.) opetetaan: Armo kasvattaa hylkäämään maailmallisia himoja.Ihminen ei pelastu tai ylläpidä pelastustilaansa armon ja hyvien tekojen yhteisvaikutuksesta, vaan pelastus on todellakin yksinomaan armosta.

Se, joka opettaa toisin on itse joutunut harhaan ja on vaarassa hukata armon ja evankeliumin omalla kohdallaan kaikesta ulkonaisesta hurskaudesta huolimatta. Johtopäätös. Henkilö on varmasti uskova. Suositus: Hänen täytyy saada kuulla Jumala ehdottomasta armosta ja rakkaudesta häntä kohtaan. Paljon.

5. esimerkki: kokemusmaailmassaan hädässä oleva uskova

Tämä henkilö on tietoinen syntisyydestään Jumalan kasvojen edessä ja turvaa yksin Jumalan armoon Kristuksessa pelastuakseen. Mutta hänen ongelmansa on, ettei hän tunne sydämessään autuaita tuntemuksia pelastuksesta, vaan Jumalan poissaoloa, omaa syntisyyttä ja välillä jopa vihaa Jumalan tahtoa kohtaan. Henkilö on peloissaan tämän vuoksi.

Lain ja evankeliumin oppia sovellettaessa huomataan, että hän tiedostaa ja myöntää olevansa syntinen Jumalan kasvojen edessä eli laki on tehnyt tehtävänsä. Hän on myös ymmärtänyt evankeliumin, koska turvaa Kristukseen. Evankeliumiin sekoitetaan vaatimuksia eli lakia jos ihmiseltä edellytetään jonkunlaista kokemusmaailman tilaa tai tunteita, jotta hän voisi pelastua.

Koska evankeliumi on Jumalasta, siihen ei saa sekoittaa mitään ihmisestä olevaa pelastuksen ehtona. Se riittää, että ihminen tarvitsee Kristusta. Näin laki erotetaan evankeliumista oikein. Johtopäätös: henkilö on kristitty, sillä pelastus ei ole kiinni ihmisen kokemusmaailman autuuden tuntemuksista tai niiden puutteesta. Usko ja Kristus ovat ihmisessä aistien takana ja välillä kätkeytyvät aisteilta.[25]

Suositus: Hänelle pitää selvittää, ettei pelastus ole tunteista kiinni ja kehottaa luottamaan Jumalan rakkauteen häntä kohtaan.

6. Lopuksi

Terveeseen kristillisyyteen kuuluu lain ja evankeliumin oikea erottaminen. Silloin teot ja usko, vaatimus ja lahja, Mooses ja Kristus asettuvat omiin uomiinsa. Tästä seuraa uskonelämän syventyminen ja omantunnon lohdutus puhtaassa Jumalan armossa ja rakkaudessa. Lain ja evankeliumin periaate tuo jokapäiväiseen kristillisyyteen, katumukseen (laki) ja uskoon (evankeliumi) sen aidon muodon ja rytmin.[26]

Tässä kirjoituksessa olen käyttänyt lähinnä raamatusta johdettuja luterilaisia opillisia lähteitä. Raamatulla enemmän perustellenkin[27] olisin voinut edetä, mutta tulos olisi ollut sama. Lain ja evankeliumin erottaminen on helppo asia näin paperilla, mutta hyvin vaikea tiukan paikan tullen omassatunnossa.

Tämän kirjoittaja on itsekin joutunut ja saanut maistaa sekä lain tuomiota että armon ihanuutta ja todistaa myös omasta puolestaan ettei lain ja evankeliumin soveltaminen omaan sydämeen ole tosipaikan tullen lasten leikkiä. Silloin on kaikesta järjen laskelmoinneista ja Perkeleen sekä oikeista että vääristä syytöksistä huolimatta katsottava kaiken synnin läpi Jumalan armoon Kristuksessa. Rohkeasti.[28]

Lähteet:

Luther, Martti Galatalaiskirjeen selitys. SLEY – kirjat. 2003.

Laki ja evankeliumi. Ensimmäinen ja toinen väittely antinomilaisia vastaan 1537 ja 1538 Disputationes contra Antinomos I et II. SLEY – kirjat. 1983.

Kirjallisuus:

Ev.-lut. kirkon Tunnustuskirjat. SLEY – kirjat. 1998.

Gassmann and Hendrix Fortress Introduction to The Lutheran Confessions. Fortress Press. 1999.

Haikola, Lauri Usus legis. Schriften der Luther-Agricola-gesellschaft a 20. Helsinki. 1981.

Teologian näkymiä 1980-luvun alkaessa. STKSJ 123. Helsinki. 1981.

Katekismus, Suomen Kirkkopalvelut, Suomen Kirkon Sisälähetysseura. 1999. Ev.lut. kirkon kristinoppi.

Martikainen, Eeva Doctrina evangelii. STKSJ. Helsinki. 1986.

Viitteet:

1. ”Ensimmäinen ja tärkein oppi on vanhurskautusoppi. Mutta heti toisella tilalla on oppi siitä, miten laki ja evankeliumi on erotettava toisistaan.” Walther, Laki ja evankeliumi. 39 iltaluentoa. SLEY. 1952, 14. Vaikka lainaankin C.F.W. Waltheria eli Missouri synodin aikansa johtavaa dogmaatikkoa liityn kirjoituksessani Martti Lutherin käsitykseen, joka poikkeaa jossakin määrin puhdasoppisuuden opetuksesta lain käytön suhteen. Ks. Eeva Martikainen, Doctrina evangelii, 109-10; Lauri Haikola, Usus legis sekä artikkeli Luther, Melanchton ja luterilaisuus. Yhtäläisyyksiä ja eroavuuksia – teoksessa Teologian näkymiä 1980- luvun alkaessa.

2. Luther, Laki ja evankeliumi – Ensimmäinen ja toinen väittely antinomilaisia vastaan 1537 ja 1538, 41-2.

3. Luther, Galatalaiskirjeen selitys, 141.

4. ”On hyvä tietää, että lailla on kaksi käyttöä” Luther, Galatalaiskirjeen selitys, 344. Tämän jälkeen uskonpuhdistaja selittää molempia lain käyttöjä. Tässä kirjoituksessa en käsittele tarkemmin kysymystä lain kolmannesta käytöstä (opettaa uskovia), joka esiintyy Suomen ev.-lut. kirkon Tunnustuskirjojen myöhäisimmässä osassa Yksimielisyyden ohjeessa: 440-41; 510-14 (Sley-kirjat, 1998.). Osa tutkijoista näkee tässä eron suhteessa Lutheriin, mutta osa taas ei näe oleellista eroa. Luther kuitenkin opetti vain lain kahta käyttöä. Kolmas käyttö olisi hänen kannalta sisäisesti ristiriitainen (Raunio 2004 163-6, Raamatun eettinen vaatimus – laki, evankeliumi ja armo – Teoksessa Raamattu ja kirkon usko tänään, Toim. Hytönen. Haluttaessa puhua lain kolmannesta käytöstä tulisi tiedostaa sen sisällön osaksi kuuluvan kuuluvan Lutherin 1. lain käyttöön. (Pinomaa 1942, Uusi elämä, 74-5.).

5. ”4. Tuska synnin tähden, parannuksen, ensimmäinen osa, tulee vain lain saarnasta. Toinen osa, nimittäin hyvä aikomus, ei voi olla peräisin laista. (…) 7. Siksi lakiin on liitettävä lupaus eli evankeliumi rauhoittamaan säikähtynyttä omaatuntoa ja rohkaisemaan se niin, että se aikoo hyvää.” Luther, Laki ja evankeliumi. Ensimmäinen ja toinen väittely antinomilaisia vastaan 1537 ja 1538, 30.

6. Ev.-lut. kirkon Tunnustuskirjat, Yksimielisyyden ohje: Tiivistelmä: 5. Laki ja evankeliumi, 139.

7.Tämä tulee osoitettua myöhemmin tässä kirjoituksessa.

8. Luther, Laki ja evankeliumi. Ensimmäinen ja toinen väittely antinomilaisia vastaan 1537 ja 1538, 104.

9. Luther, Galatalaiskirjeen selitys, 22-3.

10. ”Nuo neljä asiaa on siis pidettävä toisistaan täysin erillään. Lain yhteyteen kuuluu tekeminen, lupauksen yhteyteen uskominen. Yhtä pitkä kuin on lain ja lupauksen välimatka, on myös uskon ja tekojen väli, vaikka teot ymmärtäisi teologisessakin merkityksessä. Tässä Paavali kuitenkin käsittelee toista opinkohtaa. Hän painottaa tekemisen ja uskomisen välistä eroa erottaakseen rakkauden uskosta ja tehdäkseen selväksi, että usko vanhurskauttaa yksin, niin ettei laki vaikuta asiaan millään tavalla, täytettiinpä sitä moraalisesti tai teologisesti tei ei ollenkaan. Laki kuuluu näet tekemisen yhteyteen, mutta uskolla ei sen kanssa ole mitään yhteistä. Usko on jotain aivan muuta, se on edellytys kaikelle lain täyttämiselle.” Luther, Galatalaiskirjeen selitys, 304.

11. Luther, Galatalaiskirjeen selitys, 140.

12. Luther, Galatalaiskirjeen selitys, 163.

13. ”Jumala ei kylläkään ketään kiusaa, mutta me pyydämme tässä rukouksessa häneltä suojelusta ja varjelusta, etteivät Saatana, maailma ja oma itsekäs minämme pettäisi meitä ja johtaisi meitä väärään uskoon ja epätoivoon, eivätkä muuhun suureen häpeään ja pahuuteen.” Katekismus Suomen ev.lut. kirkon kristinoppi, kohta 31.

14. ”Tässä tarvitaan ymmärtäväistä ja uskollista perheenisää, joka saa lain pysymään omalla alueellaan. Jos näet opettaisin ihmisille lakia siinä mielessä, että he sitä noudattamalla tulevat vanhurskaiksi Jumalan edessä, minä ylittäisin lain rajat ja sekoittaisin keskenään kaksi eri vanhurskautta, aktiivisen ja passiivisen. Olisin huono dialektikko, sellainen, joka ei osaa erottaa käsitteitä toisistaan. Silloin kun ei puhuta vanhasta ihmisestä, ei pidä puhua laistakaan. Liha eli vanha ihminen sekä laki ja teot kuuluvat yhteen, samoin kuuluvat henki eli uusi ihminen sekä lupaus ja armo.” Luther, Galatalaiskirjeen selitys, 22.

15. ”Mutta Jumalan armosta me pidämme kiinni vanhurskauttamisopista ja tiedämme varmasti, että meidät julistetaan vanhurskaaksi yksin uskosta Kristukseen. Siksi emme sotke yhteen lakia ja evankeliumia, uskoa ja tekoja, vaan eristämme ne kauaksi toisistaan Tällaisen lain ja evankeliumin erotuksen ottakoon jokainen hurskaaksi pyrkivä tarkoin huomioon ja sallikoon sen päteä myös käytännössä, ei vain kirjoitetussa tekstissä.” Luther, Galatalaiskirjeen selitys, 179.

16. ”Jumala ei tahdo lukea jäljellä olevaa syntiä meille viaksi, rangaista sitä ja tuomita meitä sen vuoksi kadotukseen, vaan hän tahtoo peittää sen ja antaa anteeksi, ikään kuin sitä ei olisikaan. Sitä hän ei tee meidän vuoksemme, ei meidän arvomme eikä tekojemme tähden, vaan juuri sen Kristuksen tähden johon me uskomme. Niinpä kristitty on samalla kertaa vanhurskaus ja syntinen, pyhä ja epäpyhä, Jumalan vihamies ja Jumalan lapsi.” Luther, Galatalaiskirjeen selitys, 262.

17. ”Mitä sitten tällainen vesikaste merkitsee? Vastaus: Se merkitsee, että meissä oleva vanha ihminen on jokapäiväisessä katumuksessa ja parannuksessa upotettava ja surmattava kaikkine synteineen ja pahoine himoineen. Ja että, sen tilalle pitää joka päivä tulla tulla esiin ja nousta ylös uusi ihminen joka iankaikkisesti elää Jumalalle vanhurskaana ja puhtaana.” Katekismus (1999), kohta 36.

18. ”Kun elämme uskossa Kristukseen, meistä luodaan uutta ihmistä, joka on todella vanhurskas ja Pyhän Hengen pyhittämä, ei näennäisesti eikä teeskennellen. Niille, jotka vaeltavat tämän ohjeen mukaan, kuuluu rauha eli Jumalan suosio, syntien anteeksianto ja omantunnon rauhallisuus. Niille kuuluu myös laupeus eli apu ahdinkoon ja lihassa jäljellä olevien syntien jättäminen vaille huomiota. Jos jokin väärä teko tai lankeemus yllättää nekin, jotka vaeltavat tämän ohjeen mukaan, rientää laupeus heidän avukseen, koska he ovat armon ja rauhan lapsia. Syntiä ja lankeemusta ei lueta heille viaksi.” Luther, Galatalaiskirjeen selitys, 653-4.

19. ”Jo se, että tahtoo ansaita armon sitä ennen tehdyillä teoilla , on Jumalan lepyttämistä synnillä, mikä on syntien lisäämistä synteihin, Jumalan pilkkaamista ja hänen vihansa provosoimista.” Luther, Galatalaiskirjeen selitys, 151.

20. Luther, Galatalaiskirjeen selitys, 651. Tummennus minun.

21. Luther, Galatalaiskirjeen selitys, 231.

22. Tämän kirjoittaja on täysin tietoinen niistä perusteista, joilla naisten pastoruutta on suomalaisessa keskustelussa vastustettu. Itseasiassa vastustin itsekin naisten pääsyä pastorin virkaan jonkun aikaa, kunnes aloin vakavasti tutkia asiaa Raamatun, Martti Lutherin teologian periaatteiden ja kirkkomme tunnustuksen kannalta. Minua suoraan sanottuna ihmetyttää miten vähäisin perustein monet teologian opiskelijatkin omaksuvat naispappeuden torjuvan kannan. Rohkaisenkin jokaista kiinnostunutta perehtymään Jumalan sanan opetukseen tästä teemasta. Naisten pastoruudelle myönteistä näkemystä Raamatun pohjalta edustaa esimerkiksi Raamattuopiston kustantamon Perussanoma Oy:n suomeksi julkaisema, Manfred Brauch, Suorat sanat. Paavalin opetuksen vaikeita kohtia. Samaan vakaumukseen on päätynyt myös pastori-professori Kenneth E. Bailey, jolta Perussanoman Oy on kustantanut kolme teosta. Bailey:n loistava englanninkielinen artikkeli naispastoruuden raamattuperusteista on saatavissa sähköpostitse tai kirjeitse minulta. Osoite on ensimmäisellä sivulla. Sapere aude - uskalla tietää. Virka itse ei ole samantekevä asia, koska jonkun täytyy julistaa ja opettaa evankeliumia ja jakaa sakramentteja. Ne ovat armonvälineitä, jotka synnyttävät ja kasvattavat uskoa Jumalaan. Mutta viran sukupuoli on samantekevä asia periaatteellisesti evankeliumin kannalta, koska se ei lisää mitään eikä ota mitään pois armonvälineistä. Niinpä pikkutytön kertoma evankeliumi, on aivan yhtä pätevä kuin aikuisen miespastorin. Joka toisin väittää ei mahdu enää aitoon luterilaisuuteen käsitykseltään. Katso lisää naispastoruuden perusteista luterilaisen opin kannalta: Mannermaa, Paralleeleja, 221-259 ja Martikainen, Doctrina evangelii, 105-21.

23. Tunnustuskirjakommentaareista naispappeuden ymmärtää mahdolliseksi esimerkiksi: Gassmann and Hendrix, Fortress Introduction to The Lutheran Confessions, 131. En ole nähnyt yhtään kommentaaria, jossa se on torjuttu.

24. ”Vaikka uskovalla on syntiä ja vaikka hän sitä tekeekin, hän pysyy kuitenkin hurskaana, kun taas epäuskoinen pysyy jumalattomana tehdessään syntiä. Siinä on tosihurskaiden viisaus ja lohtu, että vaikka heillä on ja he tekevät syntiä, he kumminkin tietävät: usko Kristukseen saa aikaan, ettei sitä merkitä heidän tililleen.” Luther, Galatalaiskirjeen selitys, 586.

”Näin ollen sellainen, joka opettaa, ettei usko Kristukseen vanhurskauta ellei samalla noudateta lakia, tekee Kristuksesta ”synnin palvelijan” eli lain opettajan, joka opettaa samaa kuin Mooses.” Luther, Galatalaiskirjeen selitys, 176. Katso lisäksi viite 11 ja 18.

25. “Ei, jos usko on todellista uskoa, se on sydämen lujaa luottamusta ja väkevää myöntymistä, jolla Kristukseen tartutaan. Kristus on siis uskon kohde. Tai ei oikeastaan kohdekaan, vaan sanonpa asian näin: juuri uskossa Kristus on läsnä. Usko on siis jonkinlaista tietoisuutta – tai pikemminkin pimeyttä, joka ei näe mitään. Siinä pimeydessä istuu armon valtaistuimella Kristus, jonka usko on ottanut omakseen, niin kuin Jumala istui Siinailla ja temppelissä keskellä pimeyttä. Meidän ”muodollisena vanhurskautenamme” ei siis ole rakkaus, joka muka antaa uskolle sen tosi olemuksen, vaan juuri usko, sydämen sumupilvi: se on luottamusta johonkin, mitä emme näe, Kristukseen, joka on läsnä vaikka olisi kuinka piilossa. Usko siis vanhurskauttaa, koska se tarttuu tuohon aarteeseen ja omistaa läsnä olevan Kristuksen. Mutta sitä emme voi käsittää, millä tavalla hän on läsnä, koska häntä ympäröi pimeys, kuten sanoin. Missä siis on sydämen todellista luottamusta, siellä on Kristuskin, juuri siinä sumupilvessä, uskossa.” Luther, Galatalaiskirjeen selitys, 155.

26. ”The principle of law and gospel, therefore, governs the confessional theology of repentance and faith that form the rhythm on Christian life.” Gassmann and Hendrix, Fortress Introduction to The Lutheran Confessions, 59. Fortress Press. 1999.

27. Mielestäni Raamatusta lain ja evankeliumin sekä pelastusoppi löytyvät parhaiten seuraavista kohdista: roomalaiskirjeen luvut. 3, 4, 7, 8, galatalaiskirje, Luukkaan evankeliumista luvut 15 (Kolme vertausta: kadonnut lammas, hukkaan joutunut raha ja tuhlaajapoika. Kenneth E. Baileyn suomennetuista kirjoista löytyy paras yksityiskohtainen perustelu pelastusopille näissä vertauksissa.) ja 18 (Vertaus fariseuksesta ja publikaanista.)

28. Lisälukemistona suosittelen lain ja evankeliumin teemasta Lutherin Galatalaiskirjeen selitystä, professori Lennart Pinomaan teoksen Voittava usko, painoksia 2-, josta lukuja lain dialektisuus sekä vanhurskauttaminen ja pyhitys ja professori Antti Raunion tuore (2004 syksy) artikkeli Raamatun eettinen vaatimus – laki, evankeliumi ja armo. Teoksessa (Toim. Maarit Hytönen) Raamattu ja kirkon usko tänään.