Artikkelit

USKON JA TEKOJEN SUHDE

Pauli Selkee, pastori Suomen ev.-lut. kirkko.

Luterilainen kirkko opettaa, että uskova pelastuu yksin armosta.

Mutta kirkon tunnustus opettaa myös, että "uskon täytyy tuottaa hyviä hedelmiä ja että sen pitää tehdä hyviä, Jumalan käskemiä tekoja". Miten tämä tulee ymmärtää? Kuinka luterilaiset tunnustuskirjat asiasta opettavat? Käsittelen asiaa Augsburgin tunnustuksen VI uskonkohdan perustalta.

Mikäli asia käsitetään väärin, paljon on menetetty. Liikaa. Kun taas oikein ymmärtämällä syntinen ihminen löytää levon armossa.

 Augsburgin tunnustus uskonkohta VI Uudesta kuuliaisuudesta

Samaten seurakuntamme opettavat, että tämän uskon täytyy tuottaa hyviä hedelmiä ja että sen pitää tehdä hyviä, Jumalan käskemiä tekoja, sen tähden että se on Jumalan tahto, ei siksi, että luottaisimme ansaitsevamme näiden tekojen avulla vanhurskauden Jumalan edessä. Sillä syntien anteeksiantamus ja vanhurskauttaminen otetaan vastaan uskolla, niin kuin Kristuksen sanakin vakuuttaa: Kun olette tehneet tämän kaiken, sanokaa: Me olemme vain ansiottomia palvelijoita. Samoin opettavat myös kirkon vanhat opettajat. Ambprosius sanoo näet: Jumala on määrännyt, että se, joka uskoo Kristukseen, pelastuu ilman tekoja, yksin uskosta, saaden ilmaiseksi syntien anteeksiantamuksen. (CA VI)

1. Johdanto

Olemme herkän teeman äärellä. Useat ovat joutuneet ahdistuksiin, kun ovat saaneet väärää opetusta tästä aihepiiristä. Monet ovat kokeneet helpotuksen, kun ovat saaneet oikeaa opetusta. Augsburgin tunnustuksen VI artikla käsittelee siis uskon ja hyvien tekojen suhdetta.

Tunnustus on looginen kokonaisuus, joten sen viisi edeltävää artiklaa tarjoavat taustan nyt käsiteltävälle kohdalle: Jumalasta, perisynnistä, Jumalan pojasta, vanhurskauttamisesta ja kirkollisesta virasta. Uusi kuuliaisuus määritellään VI artiklassa uskon hyviksi hedelmiksi ja hyviksi Jumalan käskemiksi teoiksi. Jo tässä vaiheessa on tärkeää havaita, että kelvollisuutta Jumalan edessä eli vanhurskauttamista käsittelevä uskonkohta IV on oltava henkilön kohdalla aktivoitu, ennen kuin hänessä voi ilmetä hyvää hedelmää. Siis ensin pelastus, sitten hyvät teot.

2. Vaihtoehdot

Mitä vaihtoehtoja on käsittää uskonelämässä uskon ja hyvien tekojen suhde? Mikä merkitys kummallekin annetaan, mihin paikkaan ne kuuluvat uskonkokonaisuudessa?

A) Ihminen pelastuu kun hän elää moraalisesti ja eettisesti kunnollisesti. Tämän vaihtoehdon mukaan ihminen kelpaa Jumalalle, jos tekee riittävästi hyviä tekoja. B) Ihminen pelastuu sekä uskon että hyvien tekojen yhteisvaikutuksella. C) Ihminen pelastuu, kun Jumalan vaikuttaa hänessä turvautumisen eli uskon Kristukseen. Ihminen ei tee hyviä tekoja pelastuakseen, vaan jo pelastettuna lähimmäisen hyväksi.

Jokaisen on välttämätöntä osata erottaa näistä oikea vaihtoehto. A) Sen mukaan ihminen kelpaa Jumalalle, jos tekee riittävästi hyviä tekoja. Ensimmäinen virhe on, ettei uskoa tarvita tai sitä ei käsitetä oikein. Toinen virhe on, ettei hyviä tekoja Jumalan edessä myöskään käsitetä oikein, sillä niiden avulla pyritään ansaitsemaan pelastus. B) Tämän vaihtoehdon mukaan pelastus on uskon lisäksi riippuvainen hyvistä teoista, niitä tehdään jotta Jumala hyväksyisi. Ensimmäinen virhe on, että pelastavan uskon määritelmä on liian laaja ja siksi väärä. Toinen virhe on, että teot asettuvat väärään kohtaan uskonelämässä. C) Tämän mukaan Jumala synnyttää ihmisessä turvautumisen Kristukseen. Usko kohdistuu Kristuksen armoon. Teoillaan hän ei yritä vaikuttaa pelastumiseensa, koska hänet on jo hyväksytty. Hän tekee suhteessa lähimmäiseen hyviä tekoja. Tämä on ainoa oikea vaihtoehto.

3. Oikea opetus

Mitä oikein tarkoittaa tunnustuksen opetus, että ”uskon täytyy tuottaa hyvää hedelmiä ja sen pitää tehdä hyviä, Jumalan käskemiä tekoja”. Arka kristitty saattaa huolestua noista ”täytyy” ja ”pitää” sanoista, onhan hän tottunut luottamaan pelastuksen asiassa vain Jumalan armoon, ei itseensä. Mitä hyvät teot siis ovat luonteeltaan?

Tässä ”täytyminen” on luonteeltaan samankaltaista välttämättömyyttä kuin, että hyvä puu tekee hyviä hedelmiä. Siinä on kysymys ”luonnonomaisesta” tavasta. Puu tekee hedelmiä spontaanisti ja pakotta. Samalla tavalla kuin kaksi kertaa kaksi vain on neljä. Vapaasti ja pakottamatta. Tällä tavalla usko ja hyvät teot kuuluvat yhteen. Kristittyä uutena ihmisenä ei tarvitse käskeä tekemään hyvää, vaan hän tekee sitä vapaudesta käsin. ”Täytyminen” ei siis ole perustavasti pakkoa, joka syntyy käskystä ja eettisestä velvollisuudesta tehdä hyvää.

Kun syntinen ihminen kääntyy uskossa Kristuksen puoleen, hänet asetetaan elävän viinipuun yhteyteen. Kristus on viinipuun runko. Hän on kristityn vanhurskaus ja pyhitys. Tämä runko vaikuttaa oksassa, kristityssä, hyviä hedelmiä. Kristuksen rakkaus sytyttää kristityssä rakkauden. Näin uskossa hän alkaa täyttää lain vaatimusta: elää oikeassa suhteessa Jumalaan ja lähimmäiseen.

Kristityssä on myös vanha ihminen, joka taistelee uutta ihmistä vastaan. Siinä määrin kuin pelastettu on vanha ihminen, hänelle kuuluu myös käsky rakastaa. Tämä merkitsee, että hän alkaa harjoitella pyyteettömästi näkemään, mitä lähimmäinen tarvitsee.

Tunnustuskirjojen myöhemmissä osissa käsitellään myös uskon ja hyvien tekojen suhdetta. Asiasta tuli kiistaa, jolloin esitettiin kaksi teesiä.

1) Hyvät teot ovat välttämättömiä pelastukseen. 2) Hyvät teot ovat pelastumisen kannalta vahingollisia.

Kun asiaa pohdittiin päädyttiin seuraavaan tulokseen. Ensimmäinen teesi on vääräoppinen, koska pelastus on yksin Jumalan armon varassa, teoillamme emme siihen vaikuta. Itse asiassa hyvät teot ovat syntiä, jos niillä yritetään saavuttaa pelastus. Toinen on myös vääräoppinen, koska uskonelämään kuuluvat hyvät teot (hyvä hedelmä, kymmenen käskyä). Seuraava teesi hyväksyttiin: Hyvät teot ovat välttämättömiä (Ks. edellä välttämättömyyden luonteesta.) Havainnollinen on myös se erottelu, joka Tunnustuskirjoissa tehtiin. Tarkoitus oli varjella pelastumisen uskonkohta puhtaana. Siksi Jumalalle hyväksytyksi tulemisen uskonkohdasta erotettiin se mikä on ennen sitä ja mikä sen jälkeen, jottei siihen sotkettaisi ja sekoitettaisi sitä mikä ei siihen kuulu.

katumus - vanhurskautus uskosta – hyvät teot

Kun kristitty pohtii omaa pelastumistaan hän kiittää yksinomaan Kristuksen armoa, eikä katso katumukseensa tai hyviin tekoihinsa.

4. Kaksi virhettä

Teologiassa puhutaan legalismista ja antinomismista, joista molemmat ovat virheellisiä näkemyksiä. Ensimmäinen eli lakihenkisyys tekee kristityn pelastuksen tai pyhityksen riippuvaiseksi hänen sielunsa voimainponnistuksista, eikä armosta. Jälkimmäinen eli lain hylkääminen avaa ovet lihalliselle halujen tyydyttämiselle. Se torjuu kymmenen käskyä etiikan perustana.

5. Lopuksi

Kuudennen uskonkohdan opetusta on nyt tutkittu monesta toistoakin sisältävästä näkökulmasta. On loppulauseen aika. Jokainen kristitty, itsensä kurjaksi kokevakin, on osallinen Pyhästä Hengestä 1. Kor. 12:3, joka vaikuttaa hänessä uutta kuuliaisuutta.

Vakuuttuneena Jumalan armosta sydämemme täyttyy kiitollisuudella Jumalaa kohtaa, mikä edelleen saa meissä aikaan halun elää sellaista elämää, joka on Hänelle mieluista. Samassa suhteessa kuin meidän uskomme vahvistuu ja lisääntyy, elämän pyhyyskin kasvaa. (Koehler)

Meidän ei tarvitse olla toivottomia, vaikka löydämme itsestämme epäuskoa ja pahuutta. Jumala lupaa, että hän jatkaa meissä aloittamaansa työtä. (Katekismus)

5. Kirjallisuus

Augsburgin tunnustus 1980 STKSJ 118. Helsinki.

Gassmann, Gunter & Hendrix, Scott 2005 Johdatus luterilaiseen tunnustukseen. Kirjapaja Oy. Helsinki.

Katekismus 2001 Suomen evankelisluterilaisen kirkon kristinoppi. Hyväksytty kirkolliskokouksessa vuonna 1999. Kirkkopalvelut. Suomen kirkon sisälähetysseura. Pieksämäki.

Koehler, Edward W. A. 2004 Katekismusselitys. Suomen Luther-säätiö. Lutheran Heritage Foundation.

Mannermaa, Tuomo 1981 Puun ”täytyy” kantaa hedelmää. Luterilainen usko tänään. Augsburgin tunnustuksen selityksiä. Toim. Simo Kiviranta. SLEY-kirjat. Vaasa.

Tunnustuskirjat 1998 Evankelis-luterilaisen kirkon tunnustuskirjat. SLEY. Jyväskylä.